Lue tämän sivun teksti ennen hoitamisen aloittamista. Teksti voi tuntua pitkältä, mutta jos oikeasti haluaa aloittaa hoitamisen, sen myös jaksaa lukea! :)
Kun olet löytänyt itsellesi mieluisen hevosen, jolla ei ole vielä hoitajaa, voit kysyä sitä vieraskirjassa. Ennen kuin olet saanut luvan alkaa hoitamaan kyseistä hevosta, et saa vielä hoitaa sitä tai ostaa sille tavaroita. Kun pyydät hoitsua, viestissä ei tarvitse selittää, että "Lupaan olla aktiivinen ja hyvä hoitaja ja käydä hoitamassa vaikka joka päivä!" Tämä ei kuitenkaan yleensä toteudu ja annan aina luvan hoitamiseen, jos vain kyseinen hevonen on vielä vapaa.
Hoitsuja saa olla enintään kaksi kappaletta. Näin voit antaa jokaiselle tasapuolisesti rakkautta ja liikuntaa. Hoitsujen määrällä ei koskaan kannatta ahnehtia, sillä kun hoitsuja on yhden sijaan kaksi, hoitotarinatkin kasvavat puolella pidemmiksi.
Hoitamassa sinun täytyy käydä vähintään kerran kahdessa viikossa. Jos et ole käynyt kahteen kuukauteen hoitamassa, sinut on luultavasti jo potkittu, sillä hoitsusi on ollut liian pitkään sairas. Toki voit tulla hoitamaan uudestaankin jos niin haluat. Jos haluat ottaa lomaa, muista ilmoittaa siitä niin sinua ei potkita.
Kerran kahdessa viikossa kirjoitat siis hoitotarinoita vieraskirjaan, joissa hoidat hoitsuasi. Tarinoiden pitää olla vähintään kymmenen lauseen mittaisia. Mitä pidempiä tarinat ovat, sitä enemmän saat niistä rahaa, jolla voit ostaa tavaroita hoitsullesi kaupasta. Muista kuitenkin, että tarinoiden rahallinen arvo ei riipu pelkästään pituudesta. En kuitenkaan hyväksy tarinaa, jossa käytetään pelkkiä 2-3 sanan lauseita kuvailematta mitään, vaikka se olisi kuinka pitkä. Alla muutama vinkki, miten saat tarinoista enemmän rahaa:
• Mitä rikkaampaa teksti on (=mitä enenmmän kuvailet asioita), sitä enemmän saat siitä rahaa.
• Kerro jokaisesta hoitotoimenpiteestä tasavertaisesti, ettet esim. kerro hepan harjaamisesta kahdella lauseella ja ratsastuksesta selittämiseen käytät puolet tarinasta.
• Muista tarinoissa oikeinkirjoitus ja mieluusti myös kappalejako, niin tekstiä on mukavampi lukea, jolloin se on myös kiinnostavampi. Älä myöskään käytä liikaa Caps Lockia!
Kaupasta voit, ja sinun täytyykin ostaa hoitsullesi sen tarvitsemia tavaroita. Ennen kuin saat ostettua kaiken tarvittavan, saat lainata varusteita tallilta. Niiden ostamisessa ei kuitenkaan tarvitse kiirehtiä, osta silloin kun haluat ja kun sinulla on tarpeeksi rahaa. Ostaessasi kerro vieraskirjassa, mitä ostat, minkä värisenä ostat ja kuinka monta kappaletta tiettyä tavaraa ostat. Väreistä hyväksyn perusvärit ja niistä vaalempia sävyjä (esim. vaalenpunainen ja -vihreä). Tavaroita ei voi ostaa monivärisinä tai kuviollisina (esim. satulahuopa, joka on valkoinen ja siinä on pinkkejä sydämiä).
Kiitos kun jaksoit lukea ohjeet! Nyt voit tehdä hoitsupyynnön vieraskirjaan! :)